Lomat tuli ja meni. Oli virkistävää käydä poissa kotiympyröistä hetken aikaa. Samalla pääsimme tutustumaan uuteen " sukulaiseen " , mummolaan kotiutuneeseen Pimu-koiraan. Ronja rakastui tähän pieneen tyttöön heti.

Sikainfluenssa riehuu täällä pohjoisessa, jännäämme tuleeko meillekin. Tosin nyt liikkeellä myös kausi-influenssaa ja entero-rokkoa, joten saa jäädä nähtäväksi mikä niistä kenellekin tarttuu.

Virtsakivetkin ovat virallisesti poistuneet, eilen sain siitä lääkäriltä lausunnon ja munuaisenikin on elämäni ekaa kertaa ultrattu ja tutkittu ja nekin ovat kunnossa kaikin puolin, tulipahan sekin siinä samalla :)

Jaakko sai reissussa ensimmäisen hampaansakin, olihan se jo aika. Sillä onkin sitten kiva pureksia muiden varpaita. Meillä harjoitellaan nyt myös takaperin konttausta ( etuperin ei vielä innostuta ) ja istumaan nousemista, kumpaakin ajoittaisella menestyksellä.

 

Pimu vajaa 3 kk

 

Hammas suussa on kiva hymyillä

 

Arvatkaapa kumpi on enemmän innoissaan ;)